Kaski

Kaskipuu Oy on toisen polven perheyritys, joka valmistaa ovia. Yrityksellä on tehtaat Ylikiimingissä, Haapajärvellä ja Viitasaarella. Tuotevalikoimaamme kuuluvat maalatut ja puiset ulko-ovet.

Kaskipuu Oy on Eero Kasken vuonna 1978 perustama ovitehdas. Puusepän perinteet olivat kulkeneet isältä pojalle Kasken suvussa jo usean sukupolven ajan. Eerokin oli päätynyt tekemisiin puun ja rakentamisen kanssa. Rakennusalan ammattilaisena myös oman talon rakentaminen sujui häneltä mallikkaasti, mutta eräs asia kaihersi nuoren miehen mieltä: kunnon ulko-ovia hän ei löytänyt mistään. Oma-aloitteisena miehenä hän valmisti itselleen puusta jämerät ulko-ovet. Laadukkaille oville riitti kysyntää tuttavapiirissä ja kohta niitä tultiin hakemaan jo kauempaakin.

Näin saivat alkunsa Suomen laadukkaimmat ulko-ovet. Syntyi käsite Kaski-ovista, jotka on suunniteltu Pohjoismaisiin vaativiin oloihin. Korkea kotimainen ammattitaito ja 30 vuoden kokemus näkyy laadussa ja muotoilussa. Tänä päivänä lähes sata ammattilaista tienaa leipänsä Eeron jalanjäljissä. Tuotevalikoima on laajentunut puuovista hdf-levypintaisiin maalattuihin oviin, mutta resepti on yhä sama kuin se oli 1970-luvulla: rehti palvelu ja laadukkaat tuotteet

Mökkiovi ML4A puuvalmis, eristetty
Top10

Mökkiovi ML4A puuvalmis, eristetty

250,00€
Jaa maksu osiin alk.
14,70€/kk
Lisää

Mökkiovi MO4A puuvalmis, eristetty

240,00€
Jaa maksu osiin alk.
14,30€/kk
Lisää

Saunanovi puuvalmis paneloitu SOA

178,00€
Jaa maksu osiin alk.
11,60€/kk
Lisää

Varastonovi eristetty VO4BL

195,00€
Jaa maksu osiin alk.
12,30€/kk
Lisää

Saunanovi SLB, karkaistu kirkas lasi

155,00€
Jaa maksu osiin alk.
10,60€/kk
Lisää

Varastonovi eristämätön VO4AL

160,00€
Jaa maksu osiin alk.
10,80€/kk
Lisää

Saunanovi SLB, karkaistu pronssilasi

155,00€
Jaa maksu osiin alk.
10,60€/kk
Lisää

UOL 1 ulko-ovi

525,00€
Jaa maksu osiin alk.
26,50€/kk
Lisää

UOL 1 RR23 ulko-ovi

525,00€
Jaa maksu osiin alk.
26,50€/kk
Lisää

UOL 2 ulko-ovi

509,00€
Jaa maksu osiin alk.
25,80€/kk
Lisää

UOL 2 RR32 ulko-ovi

579,00€
Jaa maksu osiin alk.
28,80€/kk
Lisää

FE3 ulko-ovi

719,00€
Jaa maksu osiin alk.
34,80€/kk
Lisää

FE3 RR23 ulko-ovi, Thermo

879,00€
Jaa maksu osiin alk.
41,60€/kk
Lisää

FE811 ulko-ovi, Thermo

599,00€
Jaa maksu osiin alk.
29,60€/kk
Lisää

FE811 RR23 ulko-ovi, Thermo

699,00€
Jaa maksu osiin alk.
33,90€/kk
Lisää

UO1 ulko-ovi

499,00€
Jaa maksu osiin alk.
25,40€/kk
Lisää

Parvekeovi PO4 M12 lasilla

559,00€
Jaa maksu osiin alk.
27,90€/kk
Lisää

Parvekeovi PO4 M14 lasilla

569,00€
Jaa maksu osiin alk.
28,40€/kk
Lisää

Parvekeovi PO4 M16 lasilla

579,00€
Jaa maksu osiin alk.
28,80€/kk
Lisää

VO2 varastonovi

369,00€
Jaa maksu osiin alk.
19,80€/kk
Lisää

Näytetään tuotteet 1 - 20 (29 tuotteesta)